Showing posts with label korut. Show all posts
Showing posts with label korut. Show all posts

Saturday, October 26, 2013

Big watch





Kesäkauden pidän valkoista Jetsetin muovikelloa, mutta nyt se alkaa taas tuntua jo liian kesäiseltä. Yleensäkin olen vaihtanut ranteeseeni jo syyskuun alussa jätti-ison Calvin Kleinin kellon. Hankin tuon kellon aikoinaan tosi kiireellä Abu Dhabin kentältä odotellessani koneen välitankkausta. Vaikken sitä ehtinyt paljoa silloin sovitella niin oli kyllä nappivalinta! Pitäisi vain saada vietyä kello alkuviikosta kultasepälle paristojenvaihtoa varten niin saisi tuon mukaan Pietariin.

Saturday, October 05, 2013

Ripaus pinkkiä ja kultaa



Eläinten päivän lisäksi eilen oli myös Roosa-nauha päivä ja kävinkin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan töihin mennessä hakemassa Lindexiltä pinkin käsikorun.
Tällä kertaa suunnittelijana oli minulle ainakin tyystin tuntematon Matthew Williamson. Pinkki koru on kiiltäväpintaista punosnauhaa ja hintaa tällä oli 10 euroa.
Hienoa, että koko tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon.  

Wednesday, October 02, 2013

Pink flamingo



Löysin korulaatikkoa siivotessani pussista kuitteineen päivineen (viime marraskuulta!) tällaisen Bijou Brigittestä ostetun flamingokaulakorun. Tykkään flamingoista ja viime vuonna etsin joka paikasta jotain flamingoihin liittyvää. Ystävä tämän sitten sattumalta kaupassa bongasi ja vinkkasi minulle asiasta. Sittemmin koru jostain syystä on jäänyt laatikon pohjalle lojumaan. Tuo pinkki rusetti on aika teinimäinen ja ketjukin hieman liian pitkä, mitä olin ajatellut. Pitääkin etsiä tälle vielä toisesta laatikosta lyhyempi kultainen ketju, joka minulla on jäänyt käyttämättä sitten nuoruuden. Siten tätä viitsisi käyttääkin ehkä yhden vanhan konjakinruskean nahkarannekellon kanssa, jossa on kultaista väriä.

Sunday, September 08, 2013

täydennystä korukokoelmaan




Heinäkuiselta Saksan matkalta kotiutui matkamuistoksi minulta minulle muutama uusi koru. Tiffany & co:n hopeiset mini heart tag -korvakorut olivat keikkuneet haavelistalla jo iät ajat ja nyt ne ovatkin keikkuneet korvissani taukoamatta heinäkuusta asti. Thomas Sabon charmrannekoru sai myös täydennystä hopeisesta meritähdestä ja helmestä, jossa roikkuu onnenapila. Tuohon rannekkeeseen olen pikkuhiljaa hankkinut eri riipuksia, joita on kiva sitten vaihdella, ettei kaikki ole siinä samaan aikaan. Näitä riipuksia on kiva käyttää myös pitkässä Sabon kaulakorussa, jonka sain viime jouluna.

Huomasin tässä äskettäin taas selailevani Tiffanyn tuotteita. Jos sitten marraskuussa jotain Pietarista lähtisi mukaan kotia.

Wednesday, June 05, 2013

Something from Tiffany's...








"Jokaiselle tytöllä pitäisi  olla jotain Tiffanylta.." näin ajattelin 90-luvulla ensimmäisiä kertoja nähdessäni Tiffanyn mainoksia Voguesta. Päätin, että minullakin tulee sieltä olemaan jotain ihanuuksia. Kotiavaimiin avaimenperä on ollut myös haaveissa noista ajoista lähtien. Nyt minun unelmakotiniavaimet sitten roikkuukin turkoosissa T-stitch -avaimenperässä. Kaulaani pääsee koristamaan hopeinen Tiffany keys Return to Tiffany heart key -riipus, johon hankin 60cm pitkän hopeisen ketjun. Kerran olen tuota ihanuutta jo käyttänytkin. Seuraavan kerran sitten raotankin Tiffanyn ovea heinäkuussa Frankfurtissa ja mukaan lähtee toivottavasti sydänkorvikset.

Cannesissa ostin Swarowskin kaupasta Thomas Sabo Charm-ketjuuni aurinkolasit muistoksi reissusta. Alunperin meinasin alkaa keräilemään Tiffanyn omia charmeja, mutta sitten päädyin Saboon, koska niiden saatavuus on näin Suomesta käsin huomattavasti helpompaa ja saa sitten vähän nopeampaa tahtia lisää charmeja.

Wednesday, May 01, 2013

Vappupäivä


Mukava oli kerrankin vappuaamuna herätä hyvissä ajoissa ja kohta suuntaankin kohti Hyvinkäätä vappubrunssille. Ruokalistaa vielä tuossa vilkaisin ja ai, että miten vesi herahti jo kielelle.

Iloista vappua kaikille, nauttikaa tästä päivästä!

Saturday, February 02, 2013

Vitriinit

Iittalan tuodessa  markkinoille Vitriini-sarjan, en voinut kuvitellakaan mitään turhempaa ja käyttökelvotonta. Kröhöm, kuinkas kävikään, kun kerran aloin niitä kaupassa hypistelemään. Rakastuin ihan täysin noihin kirkkaisiin ja nyt minulla on iso ja pieni makuuhuoneen kaapin päällä. Muun värisinä kuin kirkkaina niitä en kuitenkaan huolisi.
Pienemmässä on Thomas Sabo -rannekoru ja isommassa odottelee korjaukseen pääsyä Love Links -ranneketju, joka ihan ykskaks katkesi. En oikein ymmärrä, kuinka heikkoa tekoa se olikaan ja ilmeisesti sillä ei ole mitään korjaustakuutakaan. Saa nähdä, milloin saan sen vietyä korjaukseen.


Friday, January 25, 2013

Statementia täälläkin

Viime viikolla tuli sen ensimmäisen että viimeisen kerran katseltua talvialetuotteita kaupoissa. Sattumalta pisti silmään Gina tricot'ssa pari isoa kaulakorua. Olivat niin edullisia (6.98euroa yhteensä ! ), etten malttanut olla ostamatta. Kovasti ovat tapetilla kaikki isot korut ns. "statement-korut". Vielä kun saisi mustan ja hopean tuon leveämmänkaltaisen. Mukaan lähti H&M:ltä myös raidallinen teeppari. En muista milloin olisin noin vähällä rahalla selvinnyt ostoksilla, mutta sitäkin tyytyväisempänä.


Saturday, October 20, 2012

Tuliaisia Pietarista





Sain samalla eilisellä ostosreissulla kivan tuliaisen Pietarista. Ystävä oli siellä käymässä viime viikonloppuna ja pistäytyi (monen mutkan kautta kuulemma oli löytänyt perille) Tiffanylla ja hankki minulle sieltä tuon pienen Tiffany vintage lock-riipuksen. Heti pääsee tuo ihanuus käyttöön. Että sitten rakastankin noita Tiffany & co koruja!