Showing posts with label koti. Show all posts
Showing posts with label koti. Show all posts

Saturday, July 28, 2012

Täksi päiväksi olin suunnitellu vaikka ja mitä kotihommaa, mutta suunnitelmat meni ihan kokonaan uusiksi. Vissiinkin eilinen valvominen verotti sen verran, että nukuttiin kissojen kanssa yli kymmeneen asti. Siis kissatkin vain nukkuivat, eivätkä ollenkaan herätelleet mua niinkuin tavallisesti. Viihdyttävä spektaakkeli oli kyllä Lontoon olympialaisten avajaiset, että kannatti valvoa!

Totesin sitten aamukahvia ja hunajamuroja nauttiessani, että jos päivä on  pilvetön ja helteinen kuin tänään niin silloin on parasta olla ulkona, tai no parvekkeella, koko päivä ja käyttää joka sekunti hyödyksi auringossa lekotellen. Ei kannata päivää sisätiloissa oleskeluun tuhlata.

Sain kuin sainkin luettua vihdoin loppuun Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Kauan tuo kirja olikin ollu mulla yöpöydällä keskeneräisenä. Kolme tuntia vierähti kuin siivillä tarinan temmatessa mukaansa ja niin vain sain lopulta ton päätökseen. Toivon myös, että siinä lekotellessa ois rusketustakin pikkuisen tullu. Aurinkovoidetta tuli tasaisin väliajoin lotrattua niin ainakaan iho ei oo palanu.

Milla-kissa nauttii suuresti hellepäivinä pihalla olosta, mutta Stella ei oikein viihdy porottavassa auringossa. Se nukkuikin sitten olkkarin ikkunalaudalla viileässä. Hetkeksi sekin tosin malttoi tulla säksättämään kimalaista, joka lenteli korkealla katossa.

Kirjan luettua ja vielä hetken lämmöstä nauttien, oli pakko kuitenkin yks suunniteltu asia tehdä. Huomenna kaveri tulee miehensä kanssa noutamaan pyökkisen vitriinin ja se oli pakko raivata tyhjäksi. Sopivasti silmämutikassa olin varannut viisi pahvilaatikkoa kirjoja varten ja juuri tuon verran ne tarvikin tilaa. Hyvä saada vihdoin päätös tuolle pyökinväriselle vitriinille. Oonkin tässä kesän miettiny maalaavani sen valkeaksi ja välillä luopunu ajatuksesta ja taas ollu maalaamassa. Nyt sitten pääsenkin suunnittelemaan millaisesta kaapista kirjat saa uuden kodin. Jotain ideoita on kyllä jo mielessä.




Tuesday, May 15, 2012

Citykissat parvekkeella






Parvekekissat Milla ja Stella paistattelivat taas viikonloppuna päivää partsilla ja pikkuisen alkaa Stellan pelko kaikkia outoja, äkillisiä ääniä kohtaan hellittämään, mutta silti se hyvin mielellään tulee perässä, jos menen käymään sisällä.
Milla selvästi nauttii suunnattomasti makoilusta auringon lämmittäessä pehmoista turkkia. Se matkii minua ja valloittaa heti minun lempparituolin.





Tuossa Stella tarkkaili lintua ja lippusalossa liehuvaa Suomen lippua sekä välillä piti vahtia, miten ne kanavartaat paistuu grillissä.






Kovasti päänvaivaa näytti aiheuttavan pienenpieni itikka, jota tassulla varovasti hipaistiin,mutta kunnolla ei uskalleta koskea. Onhan ne itikat ja kaikenmaailman koppakuoriaiset sentään niin pelottavia!

Monday, May 14, 2012

Kuvat netistä

Koti on taas pikkuhiljaa laajentunut yhtä huonetta isommaksi ja eilen, kun aikaani kissojen kanssa vietin parvekkeella, haaveilin samalla tulevan kodin uudesta parvekkeesta. Kokosin sitten muistilistaksi itselle, mitä parvekkeelle aion laittaa.

Nyt olemassa olevat parvekekalusteet on ihan erilaiset ja menevät kaikki vaihtoon, lukuunottamatta pientä sähkögrilliä, joka kelpaa yhden hengen taloudessa vallan mainiosti ja kuvan kaltaista lyhtyä, joka roikkuu jo parvekkeella. TamTam POP muovisen jakkaran tilasin tässä taannoin Sisustusgalleria Palorannasta. Siitä tulee kiva pieni pöytä aurinkotuolin viereen. Tuon Atoll-aurinkotuolin kaltaista tuolia olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa, mutta vielä ei ole mistään myymälästä tärpännyt. Askossa näytti viime vuoden mallistossa olevan vastaavaa, vaan voi surku, eipä tänä vuonna olekaan enää. Pitää käydä Askosta tsekkaamassa tuo Fidzi2 -pöytäryhmä, miltä näyttänee livenä. Olisi kivaa kerrankin saada parvekkeelle kunnon ruokapöytä, jonka ääressä aamupalat kiireettöminä kesäaamuina ja grilliherkut saa nauttia. Tuon pöytäryhmän ei luulisi vievän kauheasti tilaakaan, kun tuolit saa kätevästi upotettua pöydän sisään.

Parvekkeen lattiaksi haluaisin puurallit, jotka maalattaisiin mustiksi. Jonkinlainen raapimispaikka kissoillekin pitää laittaa, mutta ei missään nimessä mitään isoa, hallitsevaa, johon silmä kiinnittää heti huomion. En tajua, miksi kaikki lemmikkitarvikekauppojen raapimispuut on suoraan sanottuna todella mauttomia ja rumia!

Värimaailma niin parvekkeella kuten sisälläkin tulee olemaan, yllätys yllätys, musta-valkoinen ja etsinnässä onkin raidalliset tyynyt, esim. Iskussa, H&M homella on ollut vastaavia, mutta tällä hetkellä ei kummassakaan taida niitä löytyä.

Toivottavasti lämpimät säät jatkuu pitkälle syksyyn niin pääsen sitten nauttimaan tästä kesähuoneesta mahdollisimman kauan. Ei tarvi pelkästään seuraavaa kesää odotella.

Friday, March 16, 2012

Pinkit pallot

Vaikkakaan näistä macarons-leivoksista ei minun suosikkeja tullut, niin pakko myöntää, että nättejä ne ovat kuin mitkä! Pakko oli räpsiä muutamia kuvia ennen noiden viimeistenkin syöntiä.

Wednesday, March 14, 2012

Hopeanhohtoa kevääseen

Keväistä keittiötä koristaa nyt ihastuttavat hopeansävyiset vinyylitabletit, jotka tuli hankittua sattumalta. Tabletit ovat todella kestäviä käytössä ja helppoja puhdistaa. Minulla on ennestään saman merkin valkoiset tabletit, mutta punos niissä on tiheämpää kuin näissä uusissa. On mukava aina välillä vaihdella eri alustoja, ettei ihan kyllästy ja keittiön ilme muuttuu silmänräpäyksessä.

Tuesday, March 06, 2012

My Blueberry Days

Vohvelirauta pääsi kaapista vihdoin käyttöön, kun innostuin eräänä helmikuun päivänä tekemään vohveleita mustikkarahkan kera, jotka kruunasi pensasmustikat. Oli siinä sitten oikea vohveleiden Eiffel lautasella. Kaikkea ei todellakaan jaksanut syödä kerralla. Onneksi äiti oli auttamassa urakassa.

Wednesday, January 25, 2012

Bowl of fresh fruits

Tuoreita ananaspaloja, vesimelonia, hunajamelonia ja siemenettömiä viinirypäleitä. Nam, olisiko hedelmäsalaatti voinut olla yhtään raikkaampaa! Palanpainikkeena appelsiinimehua ja Clipperin (mikään muu tee ei maistu niin hyvältä kuin nämä) luomuteetä vadelmanmakuisena.

Lueskelin tai oikeammin selailin uutta Style - Löydä oma tyylisi -kirjaa, johon on kerätty maailman huippumuotibloggaajien tyylivinkkejä. Kirja ei sen kummemmin inspiroinut, ihan liian värikästä ja hassuttelevaa muotia minun makuun. Klassinen tyyli puree ainoastaan enkä kaipaa vaatteisiini enkä sisustukseen mitään ihmeräpellyksiä. Ystävä kysyi, että enkö minä sitten kyllästy ainaisiin mustiin, valkoisiin, harmaaseen, beigeen, vaalean- ja tummansiniseen ja vastaus on, että miksi ihmeessä niihin kyllästyisin?

Kissat ovat tuossa hieman hämillään, kun eivät saaneetkaan aamuruokaansa. Kohta lähdetään käymään kivan eläinlääkäritädin luona terveystarkastuksessa ja sieltä tuli kielto, että pitää olla 12 tuntia syömättä ennen käyntiä. Vesikuppi tietenkin on ollut yön ajankin tarjolla. Ei mitään vakavaa kissoilla, kunhan nyt käytän niitä, kun toisella on ollut tavallista huonompi ruokahalu. Tiedä sitten tuosta, onko pikkusen hätävarjelun liioittelua, mutta kukapa ei olisi lapsistaan huolissaan :D

Tuesday, January 24, 2012

Puhtaat valkeat lakanat

Lauantaina oli pyykkipäivä ja liinavaatteiden vaihto. Se on aina varsin jännittävä operaatio. Ensin pitää peuhata ja rymytä kaikkien tyynyjen ja peiton keskellä. Sen jälkeen lakanan laitto se onkin vasta hauskaa, kun saa hyppiä ja yrittää ottaa hulmuavia kulmia kiinni. Välillä innostutaan painimaan aika reippainkin ottein vuoteella. Myös pussilakanan sisään pitää päästä möyrimään (vaikka sitä tosin tapahtuu melkein harva se yö).

Kaiken reuhaamisen jälkeen onkin varsin kotoisaa ja rentouttavaa kellahtaa päivätorkuille puhtaisiin valkeisiin lakanoihin. Nyt sitten tietenkin puhun pikkukissoista enkä itsestäni, vaikka pakkohan se oli itsekin kellahtaa kissojen kanssa hetkeksi torkkumaan.

Sunday, January 15, 2012

Black/White

Olen menettänyt sydämeni täysin mustavalkoyhdistelmälle.Tosin arvelen, että eräät pikkutyypit ovat hieman avittaneet tässä. Tulevan uuden kodin pääväritys tulee olemaan mustaa ja valkoista. Ostinkin jo käytännöllisen ja ihanasti kuvioidun Sagaformin take-away -kahvimukin. Nyt säästyn kätevästi aamuisin kahvikupin vartioinnilta. Kuinkahan monesti on kuppi läikkynyt pöydälle, kun kissoilla on tapana hypätä kovaa vauhtia keittiönpöydälle ja pöytätabletit luistaa niiden pikkutassujen alta.

Tämän aamun aloitinkin hieman juhlavammin tavallisen kaurapuuroannoksen sijasta tuplasuklaatiramisulla ja kahvi oli uudessa mukissa. Maistui makealta.

Parhaillaan toinen kissa hiisaa ruokalautastaan jalkojeni viereen pöydän alla. Taitaa olla merkki siitä, että on päiväruoka-aika ja mami ihan unohtunut istumaan vain netin ääreen. Pitävät kyllä hyvästi huolta, että ruoka tulee ajallaan.